Se tyyppi kameran takana

Heippa vaan,
mä olen Kirsti.

Kiva, että haluat tutustua muhun vähän paremmin.

Mä olen 29-vuotias ammattivalokuvaaja, lähihoitaja ja muuttofirman omistaja. Valokuvaus on mulle kuitenkin se ykkösjuttu – kaikki muu tulee sitten siinä sivussa.

Oon huomannut, että kuvausalalla itseään esitellään usein ensimmäisenä kuvaustyylin kautta. Mä haluan tehdä tässä vähän toisin.

Kuvaustyylin näet portfoliosta. Täällä mä haluan kertoa, kuka niiden kuvien takana oikeasti on.

Kirsti Saarinen – Aamutar

13 vuotta kameran kanssa

Hääkuvaajaksi vähän vahingossa.

Mä olen kuvannut 13 vuotta ja Aamutar on ollut olemassa nyt kolme vuotta.

Hääkuvaus tuli mun päälajiksi vähän vahingossa. Päädyin kuvaamaan häitä, rakastuin siihen päätä pahkaa ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Valokuvaajana olen itseoppinut ja yrittäjäksikin ajauduin vähän puolivahingossa.

Hyvä, että ajauduin.

Mä en ole studiokuvaaja. Pelaan luonnonvalon kanssa ja kuvaan mieluummin siellä, missä ihmiset ja elämä oikeasti ovat.

Häiden lisäksi kuvaan miljöössä ja nykyään myös raveissa.

Kirsti – Aamutar Wedding Photography
Aamutar Love Me Do -messuilla
Kirsti Love Me Do -messuilla

Yksi aika iso päivä Aamuttarelle

Love Me Do
3.10.2026

Mun tähänastisen uran suurin saavutus oli päästä mukaan Love Me Do – Autumn Fair -messuille.

Mä lähdin sinne ensimmäistä kertaa ihan ensikertalaisena ja melkoisena ummikkona.

Ei ollut vuosien messukokemusta tai valtavaa messuosastoa takana.

Oli Aamutar ja minä. Ja mä menin.

Se oli mulle paljon enemmän kuin yksi työpäivä messuilla. Se oli yksi niistä hetkistä, jolloin tajusin konkreettisesti, kuinka pitkälle tästä vähän puolivahingossa alkaneesta yrityksestä on tultu.

Ja mä uskon, että Aamutar nähdään siellä tulevinakin vuosina.

Millainen mä sitten olen?

Hersyvä, sosiaalinen ja aika huono pönöttämään.

Potrettikuvauksissa tykkään keventää tunnelmaa huumorilla. Kuvaamisen ei mun mielestä tarvitse olla vakavaa.

Ja nauruhan tunnetusti pidentää ikää.

Mä en myöskään odota, että te osaisitte valmiiksi olla kameran edessä.

Se on mun työ auttaa siinä.

Aamuttaren valokuvaaja Kirsti

Mun slogan

“Mä tulen yhdeksi vieraista.”

Se on ollut mun slogan jo viimeisen vuoden, eikä se ole syntynyt pelkäksi kivaksi mainoslauseeksi.

Oon huomannut häissä, että juhlaväki rentoutuu ihan eri tavalla, kun mä en tee itsestäni sen suurempaa numeroa.

Mä juttelen ihmisille, liikun juhlaväen mukana ja olen siellä, missä tapahtuu.

Ja mua saa todellakin tulla nykimään hihasta.

Jos kesken juhlien tulee fiilis, että nyt halutaan kuva puolison, ystävän, sisaruksen tai vaikka koko kaveriporukan kanssa, tulkaa hakemaan mut.

Sitä varten mä olen siellä.

Kannustan jo kuvauspalavereissa hääparia kertomaan vieraille, että multa saa pyytää kuvia myös juhlan aikana. Niistä tulee usein ihan superkiva lisä hääparin galleriaan.

Mä olen myös itse kameran toisella puolella.

Tiedän siis miltä tuntuu, kun kamera jännittää eikä yhtään huvittaisi olla kuvissa.

Mä näen sen yhtenä mun vahvuutena kuvaajana, koska pystyn samaistumaan siihen fiilikseen ja ohjaamaan asiakkaita potreteissa helpommin.

Teidän ei tarvitse tietää, miten pitäisi seistä, mihin katsoa tai mitä niillä käsillä oikein tehdään.

Kameran ulkopuolella

Kotona mua odottaa aika erilainen meno.

Mulla on kolme pientä poikaa, aviomies ja koti Hollolassa. Arki ei siis todellakaan ole pelkkää kameran kanssa kauniissa häissä pyörimistä.

Nyt sä tiedät musta vähän enemmän.

Kuvaustyylistä mun ei tarvitse yrittää kertoa tässä kilometrikaupalla. Sen näkee paljon paremmin kuvista.

Katso portfolio